Julia Kykkäsen blogipäivitys 8.1.2019

Moikka!

Jatkan edellisestä tekstistä jolloin nokkani oli kohti Premanonin maailman Cupin kisoja.

Ensimmäisessä kisassa sain muutaman pisteen napattua ja hyvän hypyn toiselle kierrokselle. Toinen kisapäivä ei sitten mennyt sinne päinkään, joten ei siitä sen enempää. Positiivista reissussa kuitenkin oli, että sain pistetilin auki.

Kotiinpaluukin oli hieman odotettua pidempi. Lento peruttiin ja meidät siirrettiin toiselle lennolle, joka sekin kuitenkin myöhässä ja näin ollen myöhästyimme jatkolennolta Frankfurtissa. Tuli siis yksi ekstra yö vietettyä siellä ilman tavaroita ja vasta seuraavana päivänä päästiin kotiin, tosin edelleen ilman kamoja.

Kotiin palattua käytiin pienimuotoinen keskustelu, että mistä kiikastaa. Treenit jatkuivat suoraa päätä ja ruvettiin taas keskittymään ihan perusasioihin, asioihin joita ei saa unohtaa. Tässä nyt siis ollut semmoinen ns. Joulutauko kisoista ja näin ollen ollut hyvää aikaa treenata ja hypätä kaikessa rauhassa sekä takoa ne perusasiat omaan pääkoppaan. Toki joulun aika oltiin ihan rauhassa kotona perheen kesken nauttien yhteisestä ajasta ja hyvästä ruuasta.

Nyt on myös ollut aikaa testailla hieman uutta suksea, sidettä ja uutta pukua. Kaikki näyttäisi toimivan hyvin. Uusi etuside on hieman vakaampi ilmassa kuin vanha, josta olenkin tyytyväinen, sillä se helpottaa hieman lentämistä ja tekee siitä tehokkaampaa. Hyppääminen itsessäänkin mennyt pikkuhiljaa taas eteenpäin ja löytänyt tasapainoisen ylämäenasennon takaisin. Nyt siitä täytyy vain pitää kiinni ja muistaa ne perusasiat.

Tässä on vielä muutama päivä aikaa treenata ja valmistautua seuraaviin kisoihin. Seuraavat maailman cupin kisat ovat Japanissa ensi viikonloppuna, joten keskiviikkona on edessä aika pitkä matkustuspäivä. Loppukausi onkin aika tiivis, kisoja taitaa olla melkeinpä joka viikonloppu tuonne maaliskuun loppuun asti.

Nyt kuitenkin voi lähteä hyvillä mielin kohti seuraavia ja koko loppukauden kisoja! Muistakaahan siis käydä lukemassa ja seuraamassa tuleviakin kirjoituksia.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

-JK (Julia Kykkänen)